lauantai 30. elokuuta 2008

Audrey inspired


Viime viikolla posti toi kappaleen Karen Homerin englanninkielistä kirjaa "Things a woman should know about style". Bongasin kirjasen talvella äitini kaapista suomeksi ja ajattelin - mikä mukava pieni tiivistelmä kaikesta siitä, minkä tietenkin tiesin ennestään. :o) Kukapa ei silti kaipaisi pientä muistuttamista silloin tällöin, joten tilasin sen myös omaan kirjahyllyyni alkukielellä. Suomennos oli minusta hieman töksähtelevä, ja selkäpiissäni tunsin, että se vilisi sanontoja ja sanoja, joita Karen Homer ei ikinä olisi paperille päästänyt. Olin oikeassa, englanninkielinen teos on oikein sujuvasanainen ja mukava luettava, eikä sitä ole lainkaan pakko tulkita annepohtamomaisen tyylin ylistykseksi. Mutta ei ollut tarkoitus tuosta kirjasta puhua enempää - netti kun on kirja-arvosteluja pullollaan - vaan siitä, mihin se minut inspiroi.

Lienette huomanneet, että yksinkertaisuus, mustavalkoisuus ja kuviottomuus ovat avainsanojani. Mutta lisätäänpä tähän helmet. Oikeat, vanhat helmet. Zazam!

"Pearls are the one item of jewellery essential to a style icon's wardrobe. Where would Audrey Hepburn, Grace Kelly or the Queen be without her pearls? Worn under a white shirt for lunch or over a black dress for cocktails, a good set of pearls will make an outfit."

Aamen.

Things a woman should know about style
Author: Karen Homer
Publisher: Prion (2003)
ISBN: 1853755192

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin tuo kuvaamasi aukeama näyttää kivalta. Lisätkäämme siis naisellisuus-ostoslistalle: helmet =)

MouMou kirjoitti...

Oh, miten kauniit helmet!<3

May kirjoitti...

Tajusin vaan nyt, että oikeastaan nuo helmet näkyy ihan tajuttoman huonosti tuossa ns. asussani. Ne on mummini vanhat. Pitäisi ehkä lyhennyttää niitä aivan himpun verran - vaikkakaan sitten ne eivät enää olisi _ne samat_!

Rose kirjoitti...

Aivan ihanat helmet! Mä haluaisin kanssa helmikaulanauhan, ja mieluiten just vanhan, vaikken mikään koruihminen olekaan.

Miina kirjoitti...

Söpöt helmet! Rakastan perinteisiä valkoisia /teko)helmiä, ja omistankin yhdet, mitkä olen kyllä näppärästi onnistunut rikkomaan... :D

May kirjoitti...

Rose: ...ja kun vasta pääsin sanomasta, etten ole kaulakoruihmisiä...

mitu: voiskohan ne korjata? ainakin noita mun helmiä katsellessa kyllä näyttäis siltä, että vois joutua rekonstruoimaan koko ketjun, jos se jostain kohdasta menee poikki

Katja kirjoitti...

Ihanan klassinen farkut ja valkoinen paitapusero -yhdistelmä.

Freya kirjoitti...

Täydellisen klassinen asu! Tykkään helmistä, mutta omaan tyyliini ne eivät oikein ehkä istu, joten aina haaveillen ihailen muiden aitoja helimiä =)

May kirjoitti...

anniina: joo, vielä kun olis semmoinen tukka jonka voisi kääräistä huolettomasti chignonille ilman, että sekaisia suortuvia poukkoilisi sinne tänne!

freya: no minäkin mietin kyllä kahteen kertaan ennenkuin puen helmiä ylleni. Farkkujen kanssa ne ehkä just ja just menettelee!

bea kirjoitti...

Helmet on kyllä ihania, samoin yksinkertaisuus ja kuviottomuus, eli aamen sille. Helmiä on vaan tosi hankala käyttää, aina joutuu arpomaan peilin edessä että onko liian täti :D
Tuolla lailla farkut+valkoinen paitis näyttää kyllä oikein hyvältä :)