Etoile Isabel Marant

Viimeisimmät ihastukseni kohteet löytyvät Ranskasta: Etoile Isabel Marant t-paidat, t-paitamekot ja tunikat. Auts! Kulutettu langansuunnan vastaisesti leikattu puuvilla (-silkki?) trikoo, kiertävät saumat, löysä kaula-aukko, luiru leikkaus... kuka näistä maksaa designerhintoja, en minä ainakaan - vielä. Kummasti ne tunikat kuitenkin jäivät mieltä kutkuttamaan ja voipa hyvinkin olla että oma Etoile pääsee kohta vaatekaappiini, jos vain pääsen otollisille apajille :oD Ainakin syyskokoelma on kaunis, vaikkei ehkä ominta minua olekaan. Vannon nimittäin, että ryppysaappaita en tule koskaan päälleni pukemaan!

Suomesta Isabel Marantia ei nähdäkseni vielä saa ostaa (vai onko joku bongannut?), mutta muista Pohjoismaista kylläkin - Köpiksen Moshi Moshista esimerkiksi.

Casual cool?

Puin aamulla päälleni mustat pitkät housut sekä miehen Calvin Klein -paitapuseron, kiedoin näiden ylle mustan liehuneuletakin, jonka kiinnitin kukkaneulalla, ja koristelin koko komeuden vielä mummon helminauhalla. Arvatkaa, tuliko tanttamainen olo? Hitsi vie. Minua ei ole luotu pukeutumaan klassisen siisteihin työvaatteisiin, ja varsinkin tuo miesten paita oli vikatikki - se sai hartiani näyttämään järkyttävän isoilta, ja kaulus suorastaan pyöri kaulani ympärillä. Voidaan tietysti argumentoida, että miesten paita ei varsinaisesti ole tarkoitettu osaksi naisen siistiä työasua. Whatever.

Onneksi sentään oli (ja on) perjantai, ja sepä meidän byroossa tarkoittaa "huippuhauskaa" Casual Fridayta. Miesten Casual Friday on helppo: konservatiiviset ripustavat tumman puvun takkinsa toimistotuolin selkänojalle ja hengailevat housuissa ja paidassa (paitsi kokouksissa), päättämättömät pukevat päälleen sen saman paidan, mutta vaihtavat housut khakeihin, ja vapaamieliset vaihtavat housut farkkuihin ja sujauttavat paitansa päälle v-aukkoisen neuleen sekä jalkoihinsa purjehduskengät (meinasin kirjoittaa "purkkarit" mutta siitä tuli niin pahoja nostalgiaviboja etten uskaltanut).

Naisten Casual Friday sen sijaan tarkoittaa käsittääkseni oikeastaan Not-At-All-Casual-Fridayta. Jotta naisen pukeutumisesta huomaa, että ollaan casual-tunnelmissa, on puettava päälleen valkoinen paitapusero, Chanel-henkinen bleiseri sekä tummat, siistit ja suorat farkut. Think Anne Pohtamo. Tämä toimii, jos naisen formaali työpukeutuminen pitää sisällään miehen tummaan pukuun rinnastettavissa olevan jakkupuvun eri variaatioineen, ja huomattavan hyvin silloin, jos naisen vartalo on audreyhepburnmaisen siro. Muussa tapauksessa on vaarana näyttää urheilemaan menossa olevalta tai vaihtoehtoisesti seksikkäältä, joista kumpainenkin optio on käsittääkseni businessbyroopiireissä melko huono.

Minun vartalossani ei ole mitään audreyhepburnmaista, enkä juurikaan koskaan käytä mitään jakkupukuun verrattavissa olevaa. Yhdistelmä mustat pitkät housut + valkoinen paitapusero lähentelee mielessäni jo virallisuuden ääripäätä, mutta on samalla sen verran epävirallinen, että siitä on paha lähteä muuttamaan tyyliä vieläkin rennommaksi. Tämä asukokonaisuus saattaisi menetellä, ellen kokisi näyttäväni farkuissa hiukkasen liian kurvikkaalta esiintyäkseni varteenotettavana ja vakavamielisenä työntekijänä enkä minään hepsankeikkana. Sitäpaitsi juuri tuo valkoinen paita on pesulassa, ja yllä mainitsemani cK-paita sai minut näyttämään maalarilta.

Tällä kertaa ratkaisin ongelmani pysyttelemällä linjalla musta jakku + mustat housut + paita, paitsi että paitana oli se iänikuinen Isabel Marant -mekko, housuina mustat farkut ja jakkuna ylipitkä ja ikivanha Zaran jakku, jonka toisen hihan rypistelin miamivicetyylisesti ylös. All Saintsin nahkaranneke taisi vetäistä asukokonaisuuden tyylivibat hiukkasen bondage-puolelle, mikä oletettavasti ei hepsankeikkamaisuutta suorastaan vähennä, mutta mitä siitä. Ainakin olin casual.

Mekko Isabel Marant
Ranneke All Saints
Pitkä koinsyömä jakku Zara
Mustat stretchfarkut H&M (onko "stretchfarkut" sanana out?)

Ylihehkutusta

Kyllä se on nyt pakko saada kun syyskuun Voguekin on sitä pullollaan. Ai mikä se? No se Isabel Marantin t-paita, josta jokin aika sitten olin ihan täpinöissäni! Siis kuinka voi ihminen saada tällaisen obsession yhdestä huitulaisesta paidasta (ok, niitä on pitempiä ja on lyhyempiä, on jopa resorihihansuisia mekkoja...)?

Kolme ylintä kuvaa Isabel Marant -mainoksesta, kaksi viimeisintä Voguen editorialeista, joista molemmat ovat Emmanuelle Altin käsialaa (Bien dans sa peaussa lisää mustavalkokuvia)

I rest my case.

Vielä kerran: Isabel Marant!

Suhteeni Etoile Isabel Marantin kanssa on saanut täyttymyksensä - englanniksi sanottaisiin varmaan että consummated. Siitä tuli osa minua ja minusta tuli osa sitä.

Kuvaan on rakkaudella aseteltu silkkipaperikäärön sisällä odottava harmaa sataprosenttisesta pellavasta (luitte oikein) kudottu pitkähihainen t-paitamekko, jonka haluan täpinöissäni tietenkin esitellä jo ennen kotiin pääsyä ja tarkempaa peilin edessä mallailua.

Lähitulevaisuuden asukuvani ovat melko varmasti sarjaa mekko istuu, mekko makaa - mekko edestä, mekko takaa. Olkaatten varoitetut!

Industrial strength

Kengät IKKS | Nahka
Farkut Zara | Puuvilla
Paitamekko Isabel Marant | Pellava
Rannekorut Massimo Dutti, All Saints | Metalli

Pitkiä pellavia

Lepattavaa, kevyttä ja vilpoisaa. Pellavaa. Olin unohtanut, kuinka hyvältä pellava tuntuu iholla - käyttömukavuudesta täysi kymppi.

Kyseessähän on tietenkin viime päivinä hehkuttamani Isabel Marant -mekko, joka pääsi aamulla ostoksille suuren kaulahuivin ja militääritakin kanssa, ja jolla on varaus myös iltapäivän lastenkutsuille lapsukaiseni erään kaverin luona. Huomaa yläkuvassa näkyvä yksityiskohta: kiertävä sivusauma.

Mutta hei - miksi pellavaneulos ei rypisty?

Knight in shining armor

Vaikka olenkin äärimmäisen kaulakorurajoitteinen ja vaikka All Saintsin kaulakoru painaa kuin haarniska, pääsi se kuitenkin tänään päälleni Isabel Marant -mekon ja mustan jakun höysteeksi (klikkailkaa kuvaa isommaksi). Taidan olla rakastunut sekä tähän kaulakoruun että varsinkin sen pikkusisareen eli rannekoruun, joka taisi jo vilahtaa kuvassa pari postausta sitten. Olen varma, että jos olisin elänyt keskiajalla, olisin pitänyt metallirinkuloista kudottuja alusasuja erinomaisen coolina.

Stailausvinkki: liian pitkä ja löysä pellavamekko kurotaan kätevästi uumaa mukailevaksi yksinkertaisesti niin, että selkäpuolelta kieritetään ylijäämä kokoon kuten hiukset ponnarisykeröä tehdessä, ja näin syntynyt häntä piilotetaan farkkujen sisään. Systeemi vaatii päälleen kylläkin jakun tai neuletakin , joka laskeutuu reilusti vyötärön alapuolelle - omani oli siinä rajoilla, jonka johdosta tsekkailin selkäpuoltani neuroottisesti koko päivän.

Tavoistani poiketen asukuvaan pääsi tänään myös laukku, joiden kuvaamista olen laiminlyönyt luultavasti siksi, että ulos lähtiessäni nappaan laukkuni viimeisenä mukaan ulko-oven takana sijaitsevasta naulakosta (okei, jos totta puhutaan niin patterin termostaatista), ja siinä vaiheessahan on turha enää mitään kuvia räpsiä. Koska asukuvasta ei loppujen lopuksi erota laukkua miltei lainkaan, tarjoan teille muutamia laukkusnapshotteja. Tässä Kookain nahkaveskassa on muuten kaikki, KAIKKI, tarvittava: siihen mahtuu vähintään viidet vaihtovaatteet, meikkipussi, kaksi litraa maitoa ja ainakin kolme kirjaa, ja krokopinta antaa laukulle juuri riittävästi luonnetta yksinkertaisen mutta nokkelan mallin seuraksi - voinette kuvitella, että laukku on eräs suosikkitavaroistani.

Etätöitä

Joka tiistai vetäydyn yläkerran tietokonehuoneeseen (joka vaatehuoneenanikin on tunnetuksi tullut), kytken keltaisen ethernet-kaapelin, hiiren ja virtajohdon työläppäriini, painan käynnistysnappia, keitän kupin kahvia, palaan tietokoneelle, loggaan itseni sisään, muodostan etäyhteyden työpaikan verkkoon, tsekkaan edellisyön meilit ja alan kuumeisesti miettiä, minkä projektin parissa etätyöpäivän viettäisin.

Olen aina pitänyt työmoraaliani melko korkeana, mutta silti kotona työskentely on vaativinaan erityistä itsekuria. Jääkaappi, iTunes, bloggaaminen... houkutukset ovat moninaiset. Suomalaiseen aikaiseen rytmiin ehdollistuneena minusta on periaatteessa typerää vetkutella puoli kymmeneen asti ennenkuin varsinainen työ voi alkaa, joten periaattessa saan pidettyä itseni erossa houkutuksista. Aikaisin aloitettu on aikaisin tehty! Sanon periaatteessa, koska viime aikoina olen huomannut, etten olekaan enää tuotteliaimmillani aamun ensitunteina vaan iltamyöhällä. Burning the midnight oil ja niin edespäin. Paradoksaalisesti illat eivät kuitenkaan ole omiani, vaan perheen, ja täyttyvät niin ollen lapsen tarhasta hakemisesta, ruuanlaitosta ja iltasaduista. Työlle ei ole koskaan tarpeeksi aikaa! Ei kyllä perheellekään.

Miten tästä kurimuksesta pääsee eroon? Täytyykö minun vain pakottaa itseni työskentelemään aamulla, vaikka aivot seisovat vielä kolmenkin kahvin jälkeen? Palataanpa etätyöhön, jota siis teen kokonaiset yhden (1) päivän viikossa, ja jonka hyväksymistä varten minun piti aikoinani täyttää noin kymmenen lomaketta, perusteluraporttia ja workplania, ja joka on katkolla aina puolen vuoden välein. Etätyö säästää luontoa. Pystyn keskittymään töihin, kun puhelin ei soi eikä kukaan kolkuttele ovella kymmenen minuutin välein. Säästän aikaa: työmatkani tarharundeineen kestää tunnin molempiin suuntiin. Olen rentoutuneempi, koska kahvitaukojen asemesta lataan pyykinpesukoneen täyteen tai astianpesukoneen tyhjäksi, jotka tehtävät siten tulevat tehdyiksi jo päivän aikana eivätkä kuormita iltaa. Ja ennen kaikkea, kukaan ei ole vahtimassa, mihin kellonaikaan työpanokseni annan, joten voin ajoittaa sen omien mieltymysteni mukaan. Iso Kyllä etätyölle!

Nyt kun joku vielä maksaisi meille lastenhoitajan, joka leikkisi koko päivän juniorin kanssa sillä aikaa, kun itse teen sitä etätyötä...

Neulemekko Isabel Marant
Huivi Mango
Farkut Zara
Tossut aidot Lahtiset
Kukkaro voitettu Diva Look Bookin kilpailusta

ps. Editoin tuota joka postauksen jälkeen näkyvää kyselysysteemiä ja näyttää siltä, että aiempiin postauksiin jätetyt klikkaukset pyyhkiytyivät sitä myötä pois. Sori vaan...

Se roadkill

Yleisön toivomuksesta tässä heti pari lisäkuvaa turkishuivista, jota edellisessä postauksessa roadkilliksikin tituleerasin. Huomautan, että asu on täysin lavastettu, mistä syystä harmaa mekko on silittämätön ja sen alla pilkottavat pöksyt ovat pyjamahousut. Jotenkin tällä lailla minä kuitenkin ajattelin roadkillin yhdistää - paitsi että ylimmässä kuvassa vilahtavasta lantiokorusta (ei tuota kai vyöksikään voi kutsua, vaikka vyö se kuitenkin kai on) tuli tekokarvaan yhdistettynä mieleen liikaa Cruella de Ville, joten poistin sen pikapikaa.

Onpa tänään muuten valju valaistus. Talvi tulee. Kohta saa käyttää tekoturkishuivia, yay!

Paitamekko Isabel Marant.
Pyjamahousut H&M.
Turkishuivi Promod.

ps. en ole raskaana.

Last night Jackie Chan came around *

Vilpostelin eilen tietokoneen äärellä pellavajumitusvaatteessani sormet jäässä ja muistin, että villaneuleet ovat kaikki tyynni odottamassa kuivapesulaan vientiä alakerrassa. Sen sijaan, että lähtisin alakertaan asti kuivapesulakassia kaivelemaan (god forbid), kaivoin vaatekaapista vanhan ex-mustan t-paidan (byrooni ei aivan syyttä ole yhdistetty vaate-työhuone) ja otin käteeni sakset. Nips, naps.

Muutama vaakasuora viilto kylkeen ja yksi pystysuora sauman suuntaisesti toiselle sivulle, ja vielä kaulus ja hihojen saumat pois. Katu-uskottavaa? Eihän rikottu t-paita mitään tietenkään lämmitä, mutta tulipahan tuunailtua. Ashin teiniangstirokkibiisi Kung Fu inspiroi hassunhauskoihin tai chi -tyyppisiin poseerauksiin. Lisää itämaisia viboja tarjoillaan tässä YouTube-pätkässä (katsokaa, se on oikeasti aivan sairaan hauska):



T-paita tuunattu H&M
Mekko se sama Isabel Marant
Farkut ne samat Zarat
Ranneke se sama All Saints

Klikkailkaa kuvaa taas suuremmaksi.

*) Ash: Kung Fu