sunnuntai 24. elokuuta 2008

Niin monta mustaa vaatetta, enkä silti tiedä miten niitä pitää käyttää

Taas on tiedossa pähkäilyä mustavalkoisen vaatekaappini sisällön kanssa, varautukaa pahimpaan. Laittaisko tuon mustan, vai sittenkin tän valkoisen tuon toisen mustan kanssa.... Oli miten oli, kylppäristudio palveli taas ja tuotti kuvia, joista toiveeni mukaan jopa ehkä näkee, mistä tämänpäiväisessä mustassa vaatteessa on kysymys. Chaneltyyppinen jakku on tarttunut onnenkantamoisena mukaan jostain Zaran alennusmyynnistä ainakin viisi vuotta sitten, ja se on siitä asti kuulunut sarjaan vaatteet-joita-rakastan-mutta-en-käytä. Jaa minkä takia?

No ensinnäkin edestä on pudonnut yksi nappi, ja vaikka sisäsaumaan on jemmattu varanappi, en kertakaikkiaan saa aikaiseksi ommella sitä kiinni. Toiseksi, en ole vielä viiden vuoden aikana keksinyt, minkä housujen kanssa tätä pitäisi käyttää - hameesta nyt puhumattakaan. Jakun materiaali ja mustan sävy eivät oikein sovi minkään omistamieni housujen kanssa, ja oikeastaan ainoat housut, joiden kanssa jakku näyttää minusta hyvältä ovat farkut, ja vieläpä sellaiset farkut, jotka yleensä eivät minulle sovi - kapealahkeiset. Kun vielä muistetaan, että töihin en farkkuja pue, ja kotonahan en mitään jakkuja pidä, looginen lopputulema on se, että jakku saa jäädä kaappiin miettimään omaa olemassaoloaan.

Kokonaan eri asia on sitten se, näyttävätkö nämä nimenomaiset H&M-farkut hyviltä tuon jakun kanssa... kokeilin kuitenkin onneani tähän kuvaan. Kysehän on siis niistä farkuista, jotka ainakin kompleksisessa mielessäni oikeasti tarvitsevat peppupressua päälleen ja joihin en viisi kuukautta sitten edes mahtunut. Raati päättäköön. Vinkit ja ehdotukset ovat oikein toivottuja.

11 kommenttia:

Maija kirjoitti...

Mielestäni Hennesin farkut eivät ole mikään häpeä - päinvastoin. Laatu ja istuvuus ovat parantuneet huimasti ! Pidän päivän asustasi, se on ihanan bisnes - no, mikäs muukaan kauppatieteitä opiskelevan silmää miellyttäisi :)

MouMou kirjoitti...

Nätti jakku!<3 Tykkään kuule tuosta mustasta kamerastasikin!:D Todella cool.

rouva o kirjoitti...

Niin tuttua tuo, että on vaatteita joista pitää, mutta joita ei käytä, koska ei ole oikeaa tilaisuutta käyttää. Vielä tutumpaa on tuo nappien ompelemattomuus. Saatan tehdä vaatteita alusta loppuun itse, mutta en saa yhtä vaivaista nappia ommeltua kun se on niin hankalaa.

Ainakin näiden kuvien perusteella jakku passaa hyvin yhteen noiden farkkujen kanssa, joten jatka vaan käyttämistä.

Anonyymi kirjoitti...

Ompele se nappi, niin ehkä vahingossa jakku päätyy käyttöön! Kuulostaa niin tutulta... itsellä on iso laatikollinen rättejä jotka odottavat sitä nappia, olkaimen kiinnitystä tai sitten sitä että joskus, ekan kerran, oikeasti, käyttäisin vaatetta .D

bea kirjoitti...

Olisi voinut tuo tulla minunkin suustani :D
Mutta suosittelen ompelemaan sen napin ja unohtamaan välittömästi peppupeitot, asu näyttää oikein hyvältä!

Rose kirjoitti...

Näyttää olevan aika yleinen ongelma tämä nappien ompelemisen vaikeus... mulla on kanssa yleensä pino vaatteita odottamassa inspiraatiota nappien ompelemiseen.

Farkut näyttää hyvältä takin kanssa, enkä näe mitään syytä miksi peppu pitäisi peittaa?

May kirjoitti...

M: joo, kyllä _melkein_ vois kuvitella bisnesmiljööseen - casual Friday kenties?

MouMou: kamera on kyllä kiva, ostin sen juuri ja tykkään itekin

Shandi: lähinnä ongelma on se, että neula, lanka, sakset ja nappi ovat aina eri paikassa :)

salonkijuoruja: just! pidetäänkö talkoot?

bea: kiitos! se on nääs korvien välissä...

rose: hyvä, sitten voin jopa harkita jakun ulostuloa :o)

Freya kirjoitti...

Samaa mieltä kuin muut, asu näyttää toimistokelpoiselta, korkkarit vaan jalkaan, eikä peppu kaipaa peittämistä =) Harvinaisen hyvännäköiet tummat farkut, sävy on just eikä melkein!

May kirjoitti...

freya: kiitos!

Alinea kirjoitti...

Wauu! Kyllä toimii! Nyt äkkiä lanka neulaan ja nappi kii :)

May kirjoitti...

alinea: nyt on sitten se jakku hukassa - mihin ihmeeseen mä sen laitoin, kun tuon photoshootin jälkeen sen riisuin.... aaagh!