sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Päänteistä parhain

Sunnuntaiaamun varhaisina tunteina kompuroin alakertaan kitisevä juniori kainalossani. Eiliset synttärikutsut taisivat saada aivot ylikierroksille ja takana on huonosti nukuttu yö. Kuten arvata saattaa, juniori itse nukahti uudelleen sohvalle, kun taas minä pääsin aloittamaan päivän hiljaisessa hämäränhyssyssä - netteillen, kuinkas muuten.

Päivän aihe on tänään pääntie. Olen pohtinut tätä asiaa viime aikoina kovasti. Kookain neulemekko, joka näkyy muun muassa tässä ja tässä, on materiaaliltaan ja malliltaan muuten ihana, mutta se pääntie. Pieni pyöreä kaula-aukko, jossa on kaiken lisäksi vielä rypytystä reunassa, ei kertakaikkiaan näytä istuvan rintavaan ja lanteikkaaseen habitukseeni. Se saa aikaan samanlaisen efektin kuin liian tiukka poolopaita - miehusta tuntuu siltä, kuin paidan sisälle olisi tungettu tyyny. Olen varma, että tämä on se syy, miksi tässä mekossa tunnen itseni useimmiten ilmalaivaksi!

Ylläolevan kuvan paidassa sen sijaan on ihanteellinen pääntie. Se on leveyssuunnassa tarpeeksi pitkä ja luo heijastuspisteen vartaloni leveimmälle kohdalle eli lanteille. Toisin sanottuna lanteet eivät näytä suhteessa niiiiin leveiltä, kun hartioiden kohdalla näkyy samansuuntaista leveyttä. Kaula-aukon toinen bonus on se, että se ei nouse liian korkealle, vaan avartuu hyvin loivasti rintoja kohti, ja se taas vähentää ylläkin mainittua poolopääntie-efektiä.

Summa summarum: kuvan paita on ihan tavallinen hölmö sarjakuvapaita, mutta se päällä tunnen itseni aina superhyvännäköiseksi. Alankohan pikkuhiljaa oikeasti oppia, minkälaiset vaatteet minulle sopivat ja mitkä eivät? Pelottava ajatus :oD

Paita: Zara.

5 kommenttia:

MouMou kirjoitti...

Vene kaulus tai aika syvä pyöreä kaula-aukko ovat se minun juttuni. V-kaulus leveässä muodossa on myös ihana.:)

Herttainen kirjoitti...

Totta turiset. En ole koskaan ajatellut syitä, mutta tuossa varmasti muutamia miksi minäkin tunnen itseni hehkeimmäksi juuri tuollaisissa paidoissa. Ne korostaa myös kauniisti solisluita.

Anonyymi kirjoitti...

Jotkut vaatteet kyllä tuovat mukanaan itsevarman olon, ne on hyvä olla käytettävissä luottovaatteina varsinkin hetkiin jolloin ei löydy "mitään" päällepantavaa.

Helena kirjoitti...

Minäkin rakastan venepäänteitä, harmittaa vaan, kun niitä löytyy todella harvoin.

May kirjoitti...

moumou: niin muuten onkin - varsinkin se sellainen napaan asti ulottuva, jonne pitää heittää toppi alle.

herttainen: totta! en ollut ajatellutkaan koko solisluita.

salonkijuoruja: niin - nyt kun samanlaisia vaatteita löytyisi myös työvaatekaappiin...

melina: joskus 2000-vuoden alussa venepäänteitä oli joka kauppa täynnä. En tiedä minne ne yhtäkkiä ovat hävinneet.