lauantai 18. lokakuuta 2008

Knight in shining armor

Vaikka olenkin äärimmäisen kaulakorurajoitteinen ja vaikka All Saintsin kaulakoru painaa kuin haarniska, pääsi se kuitenkin tänään päälleni Isabel Marant -mekon ja mustan jakun höysteeksi (klikkailkaa kuvaa isommaksi). Taidan olla rakastunut sekä tähän kaulakoruun että varsinkin sen pikkusisareen eli rannekoruun, joka taisi jo vilahtaa kuvassa pari postausta sitten. Olen varma, että jos olisin elänyt keskiajalla, olisin pitänyt metallirinkuloista kudottuja alusasuja erinomaisen coolina.

Stailausvinkki: liian pitkä ja löysä pellavamekko kurotaan kätevästi uumaa mukailevaksi yksinkertaisesti niin, että selkäpuolelta kieritetään ylijäämä kokoon kuten hiukset ponnarisykeröä tehdessä, ja näin syntynyt häntä piilotetaan farkkujen sisään. Systeemi vaatii päälleen kylläkin jakun tai neuletakin , joka laskeutuu reilusti vyötärön alapuolelle - omani oli siinä rajoilla, jonka johdosta tsekkailin selkäpuoltani neuroottisesti koko päivän.

Tavoistani poiketen asukuvaan pääsi tänään myös laukku, joiden kuvaamista olen laiminlyönyt luultavasti siksi, että ulos lähtiessäni nappaan laukkuni viimeisenä mukaan ulko-oven takana sijaitsevasta naulakosta (okei, jos totta puhutaan niin patterin termostaatista), ja siinä vaiheessahan on turha enää mitään kuvia räpsiä. Koska asukuvasta ei loppujen lopuksi erota laukkua miltei lainkaan, tarjoan teille muutamia laukkusnapshotteja. Tässä Kookain nahkaveskassa on muuten kaikki, KAIKKI, tarvittava: siihen mahtuu vähintään viidet vaihtovaatteet, meikkipussi, kaksi litraa maitoa ja ainakin kolme kirjaa, ja krokopinta antaa laukulle juuri riittävästi luonnetta yksinkertaisen mutta nokkelan mallin seuraksi - voinette kuvitella, että laukku on eräs suosikkitavaroistani.

7 kommenttia:

Bisquits kirjoitti...

Onpas sulla tosi skarppi viikonloppuasu. :-) Itse en ikinä jaksaisi laittaa jakkua viikonloppuna, kun töissä joutuu olemaan virallisemmissa vaatteissa. Siksi viikonloppuisin mulla on aina päällä jotain ihan muuta kuin skarppia vaatetta, heh.

May kirjoitti...

No joo kun viikolla mennään sitä tukka-putkella-töihin -rumbaa lapsen kanssa, niin ei paljon ehdi laittaa muuta päällensä kun ne mustat pitkikset ja valkoisen paidan! Viikonloppuna sitten jos joskus käydään hurvittelemassa kaupungilla, kuten tänäänkin, paneudun asiaan vähän enempi antaumuksella. Mutta heti kun ollaan kotona niin ekaks tietysti kengät ja sukat pois, sitte farkut vaihtuu lökäreihin ja - no, Isabel Marant säilyy. ;o)

Rose kirjoitti...

Mulla jaa laukku aina kuvaamatta ihan samasta syystä... Aivan ihana asu!

May kirjoitti...

rose: minustakin harvinaisen onnistunut - kerrankin.

tiiti kirjoitti...

mää kyllä ihan just tukehdun kateudesta... toi koru on vaan niin jumalattoman upea, ei paljon niskavammat haittaa!

May kirjoitti...

tiiti: totta, se on sitä. keskiaikaa. tehdasmuotoilua. karheutta.

Anonyymi kirjoitti...

ihana tuo kaulakoru :ooo oohhh <3