keskiviikko 15. lokakuuta 2008

Dilemman nimi on sininen paita

Löytyy minulta värikkäitäkin vaatteita! Olen kylläkin ihan jumissa tämän sinisen paitapuseron kanssa - se on jäänyt todella vähälle käytölle. Tänään ylitin itseni ja puin sen päälleni mustien housujen ja rokkivyön kanssa, mutta olo oli kummallinen.

On hassua, kuinka jotkut vaatteet on muka aivan pakko saada, ja käytössä ne sitten eivät kumminkaan toimi toivotulla tavalla. Sex and the City - leffa opetti, että merkkilaukkuja voi vuokrata, mutta miksi vaateliikkeet, varsinkin ne kalliimmat, eivät tee samoin? Vai tekevätkö? Olisi mukava pystyä kokeilemaan vaatteita ainakin päivän ajan - ja tarkoitan oikeaa käyttöä enkä mitään sovituskopissa hengailua! Toisaalta eipä olisi kiva ostaa täydellä hinnalla jonkun toisen sisäänajamia kenkiä, esimerkiksi. Kirpparit ja second hand ovat tietysti erikseen, mutta onpa hintakin hieman erilainen.

Täytyy nyt kuitenkin koittaa keksiä lisää käyttöä tälle paidalle - kuulostaako kaksi kertaa kuussa sopivalta tiheydeltä?

2 kommenttia:

rouva o kirjoitti...

Mulla on lähes identtinen sininen paita, joka oli pakko saada (onneksi kirppikseltä). Se on minusta vieläkin aivan ihana, mutta en ole käyttänyt sitä kertaakaan, sovittanut kyllä ehkä miljoona kertaa. Luopua en voi, koska se on niin ihana.

May kirjoitti...

pitäis varmaankin ripustaa nää tällaiset tapaukset seinälle tai vaikka kehystää tauluksi!