Lahja lapselle

Jos vielä mietit, mitä sille kummitytölle tai omalle pikkupojalle oikein keksisit tänä vuonna joululahjaksi, vastaus on tässä: Leif Segerstamin kapellimestaroima Helsingin kaupunginorkesterin mahtikokoelma rakastetuimpia lastenlauluja aivan fantastisena sovituksena.

Mukana ovat 80-luvun alkupuolella koulutiensä aloittaneille tutut Oravanpesä, Kas metsämökin ikkuna (muistatteko vielä tähän kuuluvan "esityksen"?) ja tietenkin instrumentaaliversio Elefanttimarssista. Oma poikani on tätä testannut nyt muutaman viikon ajan, ja on vieläkin aivan hullaantunut: levy on oiva apuväline eläytymisen ja itseilmaisun harjoitteluun pienille ja miksei myös isommillekin. Sitäpaitsi orkesterin säestys tuo kappaleisiin aivan uskomattoman säväyksen, jota Fröbelin palikoista, Tuttiritareista ja Smurffibiiseistä saa turhaan etsiä.

Lastenlaulujen Aarreaittaa saa ainakin FM Musicista http://www.fmmusic.fi/ hintaan 19,90 EUR.

Tip tap tip tap tipetipe tip tap

Nyt sitten sormet ristissä toivotaan, etteivät perheenjäseneni lue tätä blogia. Tuossa yllä nimittäin kelluu muutama otos jo hankkimistani joululahjoista erinäisille lähimmäisille. Itse olen melko tyytyväinen hankintoihin, vaikkakaan en voi olla toivomatta, että veljen vaimon lahja tulisi minulle eikä hänelle :oD

Tarkkasilmäiset huomannevat, että muutama perheen mieshenkilö vielä puuttuu. äh, miksi miehille on olevinaan niin vaikea löytää lahjoja? Isälleni ostaisin mielelläni kirjalahjan, mutta nettikauppojen perusteella en kertakaikkiaan osaa valita sopivaa. Kirjoja pitää saada lehteillä ja fiilistellä kaupassa omin käsin ennen ostopäätöksen tekoa! Suomenkielisiä kirjoja ei tietenkään täältä Luxista käsin saa muuta kuin netitse. Mieheni saattaisi olla supertyytyväinen National Geographic -vuosikertaan, mutta saas nähdä.

Niin. Tuli sitten tosiaan hyödynnettyä tätä sairauspäivääkin sopivasti netin avulla.

Veljen lahjat All Saints.
Veljen vaimon (kälyn?) lahjat myös All Saints (helppoa!)
Pojan musiikillinen lahja Amazon.
Mamin lahja Longchamp ja joku-en-muista-mikä suomalainen dvd-nettikauppa.

Hameilua

Kehtaako näin kamalia kuvia edes julkaista? Sori siskot, mutta oikea kamera on miehen jäljiltä ties missä, ja epäluonnonvalo kännykkäkameralle ikuistettuna on lähinnä kummallista puuroa. Nyt on silti aivan pakko hehkuttaa hieman.

Ostin nimittäin tuossa ihan ohimennen hameen - minihameen. MINI! Minä, joka kärsin pahimmanlaatuisesta säärikompleksista. Sisleyn tummanharmaa samettihamonen oli kertakaikkiaan vastustamaton, ja ajattelin sitä hipelöidessäni, että saan siitä hyvän tekosyyn vihdoin tilata juuri omille säärilleni sopivat oikein-pitkävartiset saappaat Duosta. No, ne saappaat on vielä harkinnan alla, mutta hame on silti ihana.

Hameen seurana simppeli musta Benetton-neule, pohkeista tiukahkot saappaat sekä Daydream Nationin kaulakoruista inspiraationsa saanut itse työstetty kaulaketju, jossa on tavallisen metalliketjun ympärille pujotettu tummanharmaasta villalangasta neulottu i-cord.

Tykkään!

Mun uudet lelut

Vyö Zara 14,90 EUR.
Neuletakki (samanlainen kuin musta sisarensa) myös Zara 24,90 EUR.

Jeesh.

Perjantai-iltapäivän splurgausta

Poskipunanpunaista mustan nahkatakin kanssa pidettäväksi. Mango. Pakko pehmentää mustaa ja harmaata jollain vauvamaisella. Ja hei, vaaleanpunainen on väri!Roadkill. Promod. En vaan voinut vastustaa. Salla kyseli jokin aika sitten blogissaan, mikä saa turkisvastaisen ihmisen hankkimaan tekoturkista. Itselläni tuli mieleen analogia, jossa kasvissyöjät syövät tekolihapihvejä - what's the point? Mutta turkiksiin: tekoturkiskin on ihan julmetun lämmin! Cooliuskerroinhan ei ostopäätökseeni vaikuttanut sitten yhtään mitenkään ;oD.Melkein hapsuvyö mokkanahkaa. Promod, sarjaa "one size fits all". Yleensähän tämän kokoiset tuotteet eivät sitten sovi kellekään, mutta yllättäen tämä on juuri sopiva juuri minulle.Uusi tukka luottokampaajalta. Ja kyllä tätä muuten sitten värjättiinkin. Meinasi ihan persus puutua. Raitojen laittaminen oli niin tarkkaa puuhaa, että ensimmäiset raidat piti jo huuhdella, ennenkuin viimeiset olivat valmiit. Kuvassa näkyy jotain ihmeellistä vaaleanpunaista hohdetta, jota hiuksissa ei todellakaan ole. Ne ovat täydelliset. Vain pituutta voisi olla lisää.

Mitäs sanotte - käytinkö perjantai-iltapäivän hyvin vai huonosti?

En voinut sille mitään, ruutukuosi oli minua vahvempi!

Aurelius. Vaatii alleen jonkin tyyppisen minimizer-korsettisysteemin ainakin tietyssä kuunkierron vaiheessa, kuten esimerkiksi nyt. Peppurypytykset on ihanat. Ja hei, nuo taskut, huomasitteko!

Oliskohan ne syksyn vaatehankinnat nyt jo vihdoin plakkarissa?

Paitsi että olen hukannut trilbyni. En tajua minne se on voinut joutua ja olen jo kääntänyt koko talon ylösalaisin sitä etsiessäni. Olisiko mies kiikuttanut sen ns. hienovaraisena vihjeenä suorinta tietä kirppikselle? Neuroosipaljastus: Jos ja kun hukkaan mitä tahansa ja läheiseni sanovat ettei heillä ole harmainta hajua siitä, minne se jokin on voinut joutua, ajattelen automaattisesti, että joku heistä on kiikuttanut sen Pelastusarmeijan kirppikselle koska se oli niin kamala, ettei se sopinut minulle ollenkaan ja olin itse niin tyhmä etten sitä tajunnut. Äitini on jäänyt tästä kiinni kaksi kertaa, oikeasti. Ensimmäinen tapaus oli mummoni minulle lahjana antama string-alushousupaketti (olin 12-vuotias). Toinen tapaus oli niinikään mummolta saamani Betty Boop -kirjoneulepaita (olin myös jotakuinkin 12-vuotias). Oli äitini oikeassa tai ei näiden tuotteiden vaivihkaisessa hävittämisessä, sanon minä että anteeksiantamatonta! Tästä traumasta en tokene ikinä.

Mutta siis, trilbyyn. On varmaan pakko hankkia uusi.

Who cares about Colin Firth? Look what I found!

Ennenaikaan ajattelin usein, että onpa höpsöä esitellä blogissa vaatetilauksia, jotka eivät ole edes vielä saapuneet perille. Pröystäilevää ja turhaa! Tähän mennessä lienee tullut selväksi, että mieleni on muuttunut. Rakastan kauniita esineitä, joissa silmä lepää, olivat ne sitten sisustuselementtejä, elintarvikepakkauksia, vaatteita tai laukkuja. Jos joskus olen niin onnekas, että minusta tulee tällaisten objektien omistaja, miksipä en kiljuisi ilosta oikein julkisesti. Jaettu ilohan on kaksinkertainen ilo!

All Saints oli jälleen kerran vastustamaton, ja ostoskoriin tarttuivat Swaren shirt dress, Shield pin, Ivy necklace & bracelet, Teja make-up bag ja Ravel cuff.

Nyt sitten vaan odotellaan paketin saapumista, jotta voin esitellä samat asiat toiseenkin kertaan. Ja sitten vielä kerran päälläni. Ja vielä kerran jollain toisella tavalla stailattuna. Ja niin edelleen... :o)

These boots are made for...

Futuristityyli ja saapasvartta pitkin nouseva köynnöskaistale eivät tällä kertaa iskeneet, joten perjantaiset laracroftbootsit menivät vaihtoon - kiitos vielä kaikille saapaskommentteja jättäneille! Pakkasin eilen illalla kiireen vilkkaa saappaat kassiin sekä juniorin auton takapenkille ja kiidin kenkäkauppaan vaihdokkaita etsimään. Tilalle löytyivät jo ennenkin sovittamani saapikkaat, joissa on suoralinjainen varsi ja muutama keventävä yksityiskohta. Kenkäosan muoto on hitusen cowboy-tyyliin viittaava, mutta ei liikaa vaan juuri sopivasti. Bonuksena koko varren pituinen joustinraita, jonka ansiosta saappaat mahtuvat minulle ylipäätään. Now we're talking!

Sunnuntai on hyvä syy ottaa esille viime aikoina vähälle käytölle jääneet siistit neuletakit, tai siis takki. Näitä Zaran mustia v-aukkoisia versioita minulla oli muuten yhteen aikaan kaappi väärällään - nykyään niistä tulee jotenkin pyhäkoulu mieleen! Olen silti edelleen sitä mieltä, että mustia neuletakkeja ei koskaan voi olla liikaa. Sferamekko on muuten pääsemässä suosikkivaatteiden listalle, sen vyönarut kun voi oikeasti solmia näyttämään niiiin monenlaiselta. Tykkään ihan täysillä ylläkuvatusta ristikkäinsolminnasta! Hmm, uudet saappaathan saattaisivat sopia hauskasti tähän asuun.Ja sitten namittelua - on kertakaikkiaan pakko, katsokaa nyt kuinka herkullisen näköisiä nuo ovat! Kyseessä on eilinen lankeemukseni eli Neuhausin suklaakonvehtiboxi, johon valikoimme lapsukaisen kanssa kieli pitkällä kaikki pralinet tiskistä yksitellen. Loppujen lopuksi valinnan vaikeus osoittautui ylitsepääsemättömäksi, joten pyysin suklaatätiä latomaan laatikon täyteen mansikkakreemitäytteisiä ihanuuksia (pinkit) sekä orangetteja (etanan näköiset), jotka muuten ovat suosikkejani muutenkin. Olen muuten kiihkeästi valmiita konvehtilajitelmia vastaan - mitä järkeä on ostaa suklaarasia, josta tulee syödyksi vain puolet? Onhan se nyt paljon järkevämpää valita jokainen suklaapala tarkan harkinnan jälkeen oman maun mukkaan. Se suunnitelmallisuus... vaikka oon minä silloin tällöin spontaanikin, ihan oikeasti! :o)

SE kenkä

Nytpä ei Mayn enää tarvitse läpsytellä syyssateissa missään ballerinoissa, sillä IKKSiltä on nyt bongattu juuri ne kengät, joista olen jo pitkään unelmoinut. Hinta oli korkea, mutta pakkohan ne oli ottaa väsyttävän ja rasittavan työpäivän päätteeksi mukaan.

Mustaa nahkaa, solkia, juuri sopivasti platformia, kunnon korko kunnollisella kumisella korkolapulla, nahkapohja (ääk!), pyöreähkö mutta kuitenkin sopivan suippeneva kärki sekä hiukkanen herrainkenkämäistä koristeommelta. Mitä muuta voi tyttö pyytää?

Nyt muuten on sitten todenteolla iltaisin ja aamuisin niin pimeä, että kännykkäkameralla - ja kyllä tuolla toisellakin kameralla jos ei tykkää salamasta - on ihan turha edes yrittää ottaa kuvia muualla kuin kylppärissä. Siitä syystä siis kenkäläinen poseeraa uljaasti yksinään lavuaarin laidalla. On minulla niitä oikeasti toinenkin :o)

Bryssel ja sen... aamiaiset

Nyt ollaan kotiuduttu ihanasta Brysselistä, jossa aurinkoinen sää helli meitä oikein toden teolla. Lämmintä oli parisenkymmentä astetta - oikein sopiva terassikeli siis! Mainostamani mobiilibloggaus kuitenkin lopahti alkuunsa, kun gsm-yhteys lakkasi jostain mystisestä syystä toimimasta kesken kaiken, joten saatte tyytyä ylläolevaan kuvapläjäykseen.

Viikonloppumatkan päätarkoitushan oli pyrkiä nauttimaan aamiaispöydän antimista niin pitkään ja hartaasti kuin mahdollista, molemminpuolisen hiljaisuuden vallitessa, aamun sanomalehtiä lukien. What can I say - olemme aamiaisfriikkejä! Lauantaiaamun ensi aterian nautimme Le Beau Soleil-nimisessä paikassa, joka sijaitsee Sablonin aukiolta alaspäin lähtevällä rue de Rollebeekillä ja joka ei ole ainoastaan bistro vaan myös viulutyöpaja (klikkautukaa nettisivuille niin näette!). Grillattua patonkia, croissantteja, hilloa, voita, paistettuja munia, rapeaa pekonia, kahvia, tuoremehua ja sanomalehti. Onneen ei muuta tarvita!

Sunnuntaiksi olimme suunnitelleet vastaavaa ilottelua Parc d'Egmontin Orangerie-brunssipaikassa (Parc d'Egmont on se, joka myös Peter Pan -puistona tunnetaan), mutta jostain täysin käsittämättömästä syystä unohdimme ja käppäilimme sen sijaan Avenue Louiselle asti. Muistiimme oli piirtynyt Rue Jean Stas aamiaispaikkojen luvattuna maana, sinne siis. La cremerie de la vachea ei löytynyt [eikö sitä enää ole olemassa vai missasimmeko sen muuten vain?] , mutta jotain muuta kyllä: Mundo Pain, jossa patonki oli pehmeää kuin vauvan pylly, juusto maukasta kuin italialainen pecorino (jota se muuten taisi oikeastikin olla) ja paistetut munat juuri niin kypsiä kuin pitikin.

Intensiivisestä ostoskatuja pitkin kävelystä huolimatta en reissun aikana saanut loppujen lopuksi juurikaan tehtyä vaatehankintoja, koska hoidossa ollut lapsukainen oli mielessä koko ajan ja oli ihan pakko ostaa hänelle tuliaisia jokaisesta vastaantulleesta lelukaupasta. Rue Neuville lähteminen oli virhe - se on edelleen yhtä kaoottinen kuin ennenkin, HenkkaMaukkoja on kolmenkymmenen metrin välein niinkuin ennenkin, ja tuntui siltä, että viimeisetkin laatukaupat ovat sieltä hävinneet muovikenkäkauppojen ja preteen-kuteiden tieltä. Vaikka löysin minä sieltä kuitenkin Sferan... ja sain kassiini pari perusostosta, joista ehkä lisää jatkosarjamme seuraavassa osassa!

Kuvat ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle:
Näkymä hotellista; Sablonin antiikki&brocante-markkinat; Erään bistron terassilla; Talo; Katukiviä; Aamiainen Le Beau Soleilissa; Suklaakonvehtien tekoa Côte d'Or-putiikissa Sablonilla.

All Saints!

Jihuu jihaa, All Saintsin tilaus saapui pienten osoitekömmähdysten (joihin olin itse syypää) jälkeen tänään vihdoin perille! Lähtöhässäkässä en ehdi vaatteita päälleni mallailemaan, mutta tähän mennessä kaikki näyttää priimalta, ihanalta ja onnistununeelta! Ha haa.

Tuotteiden pakkauksesta lennähtää All Saintsille täysi kymppi. Nahkaranneke löytyi somasta pussukasta, joka taas löytyi somasta laatikosta. Snood-huivi ja neule oli pakattu sievään silkkipaperikääröön, ja tuotteet itse vielä silkkipaperivuoriin. Entäs itse tuotteet sitten? Snood on aivan jumalaisen pehmeää sataprosenttista puuvillaa, ja boyfriend sweater on makeampi kuin osasin kuvitellakaan: se on ohuenohutta puuvilla-kasmir-villasekoitetta, jossa saumat ovat ulkona ja neuleen nurja puoli näkyy päällepäin. Grungea parhaimmillaan sanon minä. Tosin arvatkaapa vaan, lukeeko niskalapussa dry clean only... mutta kyllähän sen kestää kun kuivapesulakin on tuossa ihan vieressä. Nahkarannekkeen joudun kiristämään pienimmilleen, joten saattaa olla, että käyn sitä hieman lyhentämässä jottei "vyön häntä" lepsuta liikaa ilmassa. Muuten se on kyllä siis niiiiin kuul. Suosittelen!

Ja nyt: neule matkalaukkuun, snood kaulaan, ranneke ranteeseen ja menoksi! Tää on muuten ensimmäinen kerta ikinä, kun ollaan molemmat samalla lomalla ilman lapsukaista - arvatkaa olenko täpinöissäni? Meinaan suorastaan pakahtua innostuksesta, ja minä sentään olen normaalisti aika lunki persoona! :o)
Hyvää viikonloppua!
May

Kulta, hävitin värit!

Käykö muille niin, että shoppailuonnistumiset pakkautuvat spurtteihin, jotka saavat sielun iloitsemaan mutta pankkitilin itkemään? Kritiikki syyshankintoihin kulutettua rahamäärää kohtaan tuntuu sikälikin oikeutetulta, että tunnen ostavani saman vaatteen yhä uudestaan ja uudestaan!

Tyypillinen ostamani yläosa on joko valkoinen paitapusero, harmaa neuletunika tai musta jakku. Mustia pitkiä housuja ei kannata enää edes mainita, ja asusteetkin voi helposti kategorisoida värittömän mustaharmaaetiketin alle. Ainoa värillinen asia blogissani taitaa olla sen ulkoasu itse.

Jotain jujua olen kuitenkin onnistunut viimeisimpiin värirajoitteisiin hankintoihini ymppäämään. Pehmeissä raitasormikkaissa on herkullisesti ruttaantuva pitkä varsi (onko sormikkaissa varsi?), ja musta nahkavyö ei ole ainoastaan leveä vaan myös kapea; ohuenohut luiruvyö kun on helposti vedettävissä leveästä osasta erilleen. Ja onhan musta nyt sentään vaatekaapin perusaines, jolle varmasti löytyy käyttöä niin paljon kuin vain laatu kestää.

Mitä mieltä olette?

Raitasormikkaat Zara (14,90)
Leveä+kapea nahkavyö Kookai (55,00)

Vielä kerran: Isabel Marant!

Suhteeni Etoile Isabel Marantin kanssa on saanut täyttymyksensä - englanniksi sanottaisiin varmaan että consummated. Siitä tuli osa minua ja minusta tuli osa sitä.

Kuvaan on rakkaudella aseteltu silkkipaperikäärön sisällä odottava harmaa sataprosenttisesta pellavasta (luitte oikein) kudottu pitkähihainen t-paitamekko, jonka haluan täpinöissäni tietenkin esitellä jo ennen kotiin pääsyä ja tarkempaa peilin edessä mallailua.

Lähitulevaisuuden asukuvani ovat melko varmasti sarjaa mekko istuu, mekko makaa - mekko edestä, mekko takaa. Olkaatten varoitetut!

StyleServer

Huomio huomio: StyleServerin toimituskulut Eurooppaan syyskuun loppuun asti vain vitosella normaalin 15 euron asemesta!

StyleServer keskittyy pieniin merkkeihin ja indietuotantoon, joten luomukset ovat hieman kalliimmasta päästä - mutta toisaalta lähes uniikkeja kappaleita. Valikoimasta löytyviin suunnittelijoihin kuuluvat muun muassa Marie Louise Vogt, Hartmann Nordenholz, Ulrika Sandström, Piia Hänninen ja Bo Van Melskens, sekä korupuolella esimerkiksi Arena Copenhagen.

Älä unohda alerekkiä äläkä varsinkaan Nordic style-osastoa! Koskas se palkkapäivä taas olikaan... :oP

Kuvat: StyleServer: Marie Louise Vogt

Sitä saa mistä maksaa?

Olen tässä viime aikoina yrittänyt järkiperäistää vaatteisiin ja asusteisiin kuluttamaani rahamäärää, ja tullut oikein toden teolla siihen tulokseen, että laadusta kannattaa maksaa. Hintavia asioita ostaessani mielessäni pyörivät sanat cost ja benefit: käyttökertojen määrä jaettuna hinnalla on yhden käyttökerran kokonaishinta. Mutta tässä ei ole kaikki: 20 euron housujen vetoketjun korjaus, jonka oletan (täysin hatusta vedettynä) maksavan 20 euroa, tuplaa tuotteen hinnan, kun taas 200 euron housujen hinnassa (toivottavasti epätodennäköinen) kahdenkymmenen euron hintainen korjaus alkaa jo kuulostaa siedettävältä. Mutta vaikka vaatehankinnat ottaisikin investointeina, pitää vielä keksiä, mistä halvatusta sen laadukkaan ja laaduttoman tuotteen erottaa toisistaan.

Pahkasiassa oli aikoinaan vitsi, jossa hemmo kysyi Alkon myyjältä, mistä tietää, mikä on hyvää ja huonoa viiniä. Myyjä osoitti hintalappua ja sanoi että tuosta. Luulin pitkään, että sama pätee vaatteisiin, mutta nyt näyttää siltä, että olen ollut väärässä. Yli sadan euron neule nyppyyntyy kolmen käyttökerran jälkeen, kuudenkymmenen euron vyö rapistaa hopeahileitä ympäriinsä, yhdeksänkymmenenviiden euron saappaista irtoaa korkolappu ensimmäisessä tihkusateessa, ja samassa yhteydessä käy ilmi, että nahkana pitämäsi materiaali ei sitä suinkaan ole.

Onko minulla ollut vain huonoa tuuria, vai onko todella niin, että laadusta joutuu maksamaan niin tähtitieteellisiä summia, että se alkaa tuntua jo naurettavalta? Luulin oman kipurajani ylittyneen taannoin, kun lunastin kuvassa keimailevan Longchamp-laukun omakseni. Kuitenkin: veska on kulkenut mukanani päivittäin muutaman kuukauden takaisesta ostopäivästä lähtien, ja se on vieläkin aivan uudenveroinen: naarmuton, liaton, tahraton, käyttämätön. Auton lattialla pyörimiset, keksinmurut, vesisateet, ääriään myöten täyttämiset - olen vakuuttunut, että tämä laukku kestää, kestää ja kestää, ehkä jopa testamentattavaksi asti. Jos näin on, yhden käyttökerran hinnaksi ei jää - tietenkin inflaatio mukaanlaskien - juuri mitään. Sen jos minkä luulisi olevan kestävää kulutusta.

Mitä mieltä itse olet? Ovatko vaatteet ja asusteet investointeja, ja jos, niin paljonko olet valmis sijoittamaan? Mikä on laadun tae?

All saints?

Hei, siis miten en ole ennen tiennyt AllSaints -vaatekaupan olemassaolosta? Asos tarjoaa muutamia kappaleita tätä paratiisia, mutta AllSaintsin oma nettikauppa... huuuh! Parempi odottaa palkkapäivää ennen sisään astumista. Minulle meinasi jo käydä köpelösti vyö-, koru- ja neuleosastoilla, kuvassakin näkyvästä kietaisumallisesta nahkatakista puhumattakaan.

Järjen ääni kuitenkin pysäytti hiirikäden, kun ostoskorin arvo alkoi lähennellä kahtasataa puntaa, ja loppujen lopuksi mukaan tarttui varsin järjellisiä ostoksia: harmaa v-aukkoinen boyfriend-neule, nahkaranneke sekä musta, puuvillainen rinkulan mallinen kaulahuivi:
Toimitus putiikista näyttää onnistuvan kaikkialle maailmaan, palautukset 14 päivän sisällä, vaihto toiseen tuotteeseen 28 päivän sisällä ja maksutapoina yleisimmät luottokortit. Toimitus yli 200 punnan arvoisissa tilauksissa ilmainen, muutoin 25 euroa. Täysi raportti luvassa vaatteiden rantautuessa!

Herra huu, kukas muu

Hahaa, Asosin hattu tupsahti postiluukusta vihdoin ja viimein! Palvelu pelasi ja hattu - Helen Bermanin trilby - näyttää ja tuntuu laadukkaalta.

Nyt vaan katemosseilemaan, esimerkiksi vaikka näin:

(Kate Moss-kuvat: http://updates.absolutely.net)

Nettilankeemus

No niin, en sitten kuitenkaan pystynyt pitämään näppejäni erossa netistä. Juniori sai kavereita kylään ja mies lähti futailemaan, joten tämä mamma pongahti nettiostoksille - minnekäs muualle kuin Asosin sivuille.

Netistä olen aikojen kuluessa ostanut jos jonkinlaista, ja kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että kenkiä ja vaatteita en enää pelkän kuvan perusteella tilaa, ellei koko, merkki ja malli ole tarkasti elävästä elämästä tiedetty ja kokeiltu. Olen liian laiska palauttelemaan epäsopivia kuteita, jotka sitten jäävät käyttämättä. Kirjoja, leffoja, kosmetiikkaa ja asusteita sen sijaan kyllä, kyllä ja kyllä! Tällä kertaa mukaan tarttui Asoksen oman merkin Vintage Look Set Stone Flower Brooch ja Helen Berman Trilby hattu. Hattuja minulla ei olekaan ensimmäistäkään, talvipipoja ja myssyjä lukuunottamatta. Saa nähdä, tuleeko tuota pidettyä - ainakin se on just eikä melkein sellainen, mitä olen viime aikoina himoinnut.

Sovituskoppi on sovituskoppi on sovituskoppi

Vaikka olen kaikin puolin rauhallinen ja fleksiibeli ihminen enkä yleensä vähästä hätkähdä, on minun tänään pakko avata sanainen arkkuni. Eilisen shoppailukierroksen aikana jouduin nimittäin jälleen kerran toteamaan, että maailmassa on virhe. Sovituskopit. Miten niinkin pieni ja kalju tila kuin sovituskoppi voi nostattaa käyttäjässään niin paljon ärsytystä ja murinaa? No siten, että turhan usein sovituskopin virkaa tekee säädyttömän pölyinen ja rikkinäinen nurkka, jossa potentiaalinen ostaja tuntee itsensä epätoivotuksi.

Analysoidaanpa vähän (….barrikadeille – käy! ).

• Verhot. Sovituskopin verhojen ja ovien tarkoitus on käsittääkseni suojata ostajan intimiteettiä ja liki alastonta vartaloa uteliailta katseilta. Miksi siis verhotanko on joskus asennettu niin korkealle katonrajaan, että verhoa ei saa kunnolla vedettyä kopin reunojen peitoksi? Miksi käytöstä ei poisteta molemmista reunoistaan rullaantuneita verhoja, jotka pitää tilkitä paikoilleen sisältä käsin kengillä ja ostoskasseilla? Entä kuka ihme on keksinyt ovet, joita ei voi lukita, mutta joiden ulkopuolelta ei mitenkään voi nähdä, onko sisällä joku? Niin ja vielä: ne kopittomat ja verhottomat yhteiset sovitustilat – miksi?
  
• Peilit, tai pikemminkin peilittömyys. Jos sovituskoppien ulkopuolella on tilaa, mikään ei estä kauppiasta asennuttamasta siihen jättikokoista peiliä, jonka edessä onkin joskus mukava pyörähdellä upeissa asuissa, varsinkin jos sattuu olemaan hää- tai iltapukuostoksilla. Mutta vaadin silti kunnollisen peilin myös sovituskopin sisään – eikä sitten mitään parikymmentä senttiä leveää taidepeiliä, joka pahimmassa tapauksessa on asennettu vaakasuoraan. Kyllä, vaakasuoraan. Joskus nimittäin on niitäkin päiviä, jolloin uskaltaudun minihameostoksille mummopolvisukissa – juuri niin, niissä tukisukissa, jotka tuntuvat taivaalliselta mustien pitkien housujeni kätköissä, mutta jotka eivät todellakaan kestä päivänvaloa. Peppupeilit ovat tietysti aina plussaa, ilmeisistä syistä.


• Naulakot. Liian vähän, liian liukkaita, liian lyhyitä, puoliksi irti, reikä seinässä (!): maksavatko kunnolliset, vahvat naulakot tosiaan niin paljon, ettei tavan vaateliikkeellä ole varaa sellaisia asennuttaa? Tiedoksi, että hyvään naulakkoon tulee mukavasti mahtua ainakin oma laukku, oma päällystakki ja omat vaatteet, sekä tietenkin sovitettavat vaatteet niin, että niille on varattu vähintään kolme naulakkoa, jotka ovat henkarinmitan päässä toisistaan. Yhteen naulakkoon laitetaan sovitettavat, toiseen ostettavat ja kolmanteen sovitetut mutta hylätyt vaatteet. Hyvässsä sovituskopissa on lisäksi leveä hylly, jolle voi latoa muut ostoskassit sekä satunnaiset irtovyöt ja muut huivit. Ylimääräiset ritilät ja hakaset eivät nekään koskaan ole pahitteeksi – naulakoita kun ei koskaan voi olla liikaa.


• Valaistus. Hyvä yleisvalaistus ja kohdevalo, jotka ovat parhaassa tapauksessa asiakkaan säädeltävissä, ovat luksusta, jota olen kohdannut shoppailu-urallani vain kerran. Jos muistaisin liikkeen nimen ja sijainnin, muuttaisin sinne varmaankin asumaan. Jos taas sovituskopin valaistus näyttää tältä, käännyn kannoillani ja häivyn.


• Lattiat. Ymmärrän, että sovituskoppien lattiat likaantuvat päivän aikana kengistä, tekstiilipölystä ja mistä milloinkin. Mutta jos musta lattialle pudottamani vaatekappale onkin nostettaessa harmaa ja siitä roikkuu pingispallon kokoisia villakoiria, loppuu ymmärrys. Tässä muuten yksi lisäsyy asentaa kunnon naulakot, joista vaatteet eivät niin vain lattialle luiskahtele.
  
  Kauppiaat! Älkää kohdelko sovituskoppia kuin mitäkin pahuuden pesää, jossa myymälävarkaat irrottavat vaatteista hälyttimiä minkä ehtivät ja jossa myyntiartikkelinne sottaantuvat meikkitahroista. Ymmärrän kyllä, että tätäkin valitettavasti jossain määrin tapahtuu. Kuitenkin: sovituskoppi on se tila, jossa ostopäätös tehdään. Investoikaa siihen.